Pernilla Böckermanin kotisali – omiin tavoitteisiin sopiva treenipaikka
Päivitetty 26.10.2026 · Lukuaika 7 min
Kuka on Pernilla?
Pernilla Böckerman on tunnettu suomalainen hyvinvointivaikuttaja, valmentaja ja urheilija, jonka elämässä liikunta ja hyvinvointi on kulkenut mukana lapsesta saakka. Tässä artikkelissa kurkkaamme sisään Pernillan kotisalille ja hän pääsee kertomaan omin sanoin, millaisen kotisalin hän on rakentanut, mitä välineitä hän käyttää omassa harjoittelussaan ja mistä kotisalin suunnittelu kannattaa aloittaa.
Tiivistelmä
Mun kotisali on ollut pitkäaikainen haave. Haluan, että siellä pystyy tekemään monipuolisesti sekä voima- että kestävyysharjoittelua ja treenaamaan tavoitteellisesti osana omaa arkea. Kotisalia ei kuitenkaan tarvitse rakentaa kerralla valmiiksi: itse aloittaisin säädettävästä penkistä, käsipainoista ja levytangosta painoineen. Välineitä kannattaa lisätä omien tavoitteiden ja tarpeiden mukaan. Jos juoksu tai kestävyysharjoittelu on itselle tärkeää, myös juoksumatto tai muu omaan harjoitteluun sopiva aerobinen laite voi olla hyvä sijoitus. Kannattaa miettiä, mikä tuo eniten arvoa juuri omaan tekemiseen.
Millainen on Pernillan kotisali?
Oon saanut rakentaa kotisalista oman näköisen treenipaikan. Sieltä löytyy välineitä niin voimaharjoitteluun kuin kestävyyden kehittämiseen, ja pystyn tekemään siellä monenlaisia harjoituksia. Tärkeintä mulle on se, että tila tukee omaa urheilua ja omia tavoitteita.
”Haluan, että kotisalilla pystyy harjoittelemaan tavoitteellisesti eikä se ole vain paikka satunnaiselle jumppailulle.”
— Pernilla Böckerman
Hyvän kotisalin ei mun mielestä tarvitse olla valtava tai täynnä laitteita. Sen pitää palvella sitä harjoittelua, jota itse haluaa tehdä. Arvostan välineitä, joita pystyy käyttämään moneen eri tarkoitukseen, sekä ympäristöä, jossa viihdyn ja saan keskittyä treeniin rauhassa.
Pernillan kotisalilla on tilaa sekä voima- että kestävyysharjoittelulle
Miksi treenaan myös kotona?
Kotitreeni tuo mun arkeen ennen kaikkea joustavuutta. Kun treenaa tavoitteellisesti ja päivät ovat välillä kiireisiä, on iso etu, että harjoittelun voi aloittaa ilman siirtymiä. Aikaa ei kulu matkoihin tai salin ruuhkien miettimiseen, ja treenin pystyy sovittamaan omaan päivään.
Kotona saan myös keskittyä omaan tekemiseen ja toteuttaa harjoitukset sillä tavalla kuin olen ne suunnitellut. Kotisali madaltaa kynnystä lähteä treenaamaan silloin, kun aikataulu on tiukka. Mulle on tärkeää, että harjoittelu toimii osana arkea.
”Tykkään siitä, että olen saanut rakentaa itselleni ympäristön, joka tukee omia tavoitteitani ja omaa urheilua.”
— Pernilla Böckerman
Mistä välineistä aloittaa?
Lähtisin liikkeelle omista tavoitteista: mitä haluan harjoittelulla kehittää ja millaisia liikkeitä haluan tehdä? Itse panostaisin välineisiin, joilla pystyy tekemään monipuolista perusvoimaharjoittelua.
Käsipainot: paljon erilaisia liikkeitä samoilla välineillä
Levytanko ja levypainot: mahdollisuus kehittää voimaa oman tason mukaan
Kyykkyteline: täydentää penkin ja levytangon ympärille rakennettua harjoittelua
Omiin tavoitteisiin sopiva aerobinen laite: esimerkiksi juoksumatto tai soutulaite kestävyysharjoitteluun
Käytän itse paljon vapaita painoja ja teen tavoitteellista voimaharjoittelua. Myös soutu on lähellä sydäntäni, ja kestävyysharjoittelu kuuluu tärkeänä osana mun treeniviikkoon. Pienvälineistä esimerkiksi kahvakuulat, vastuskuminauhat ja hyppynaru tuovat lisää vaihtelua kotitreeniin.
Suunnittele tila sen mukaan, miten haluat treenata
Ennen laitteiden hankkimista kannattaa miettiä, mitä liikkeitä haluaa tehdä ja kuinka paljon ne tarvitsevat tilaa. Pelkkä välineiden mahtuminen huoneeseen ei riitä, vaan niiden ympärille pitää jäädä tilaa turvalliseen liikkumiseen.
Huomioisin myös huonekorkeuden, lattian kestävyyden ja välineiden säilytyksen. Kun tila ja välineet tukevat omaa harjoittelua, kotisalia on mielekästä käyttää. Kaikkea mahdollista ei tarvitse mahduttaa samaan huoneeseen.
Pernillan valinnat kotisalille
Näissä välineissä arvostan erityisesti monipuolisuutta. Samalla välineellä pystyy tekemään useita erilaisia harjoituksia, eikä jokaiseen liikkeeseen tarvita omaa laitetta.
Maastavetotanko DINOX Trap Bar
”Tykkään sen monipuolisuudesta. Samalla välineellä pystyn tekemään sekä raskaita voimaliikkeitä että räjähtäviä hyppyjä.”
Hex bar raskaisiin nostoihin ja räjähtävään voimantuottoon
Hex bar eli trap bar on kuusikulmion muotoinen maastavetotanko, jonka sisään astutaan noston ajaksi. Käytän sitä erityisesti raskaisiin nostoihin ja hyppyihin. Se sopii mun harjoitteluun, koska samalla välineellä pystyy kehittämään sekä voimaa että räjähtävyyttä. Hyppyihin kannattaa opetella oikea tekniikka ja valita kuorma oman osaamisen mukaan.
Puolapuilla voimaa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa
Puolapuutreenisettiin kuuluvat puolapuut, korkeussäädettävä leuanvetotanko ja dippitangot. Käytän puolapuita kehonpainoharjoitteluun, leuanvetoihin sekä liikkuvuus- ja lämmittelyliikkeisiin. Arvostan sitä, että sama kokonaisuus tarjoaa monta erilaista harjoittelumahdollisuutta pienessäkin tilassa.
”Puolapuut on yksi mun kotisalin suosikeista, koska niiden avulla pystyy tekemään monipuolisesti liikkuvuutta ja kehonhallintaa sekä leuanvetoja ja dippejä. Tykkään siitä, että ne mahdollistavat niin monipuolisen harjoittelun pienessäkin tilassa.”
— Pernilla Böckerman
Seinälle sijoitetut välineet tuovat harjoittelumahdollisuuksia ja jättävät lattialle tilaa liikkua.
GHD-penkki takaketjun ja keskivartalon harjoitteluun
Käytän GHD-penkkiä takaketjun vahvistamiseen ja keskivartalon harjoittamiseen. Sillä pystyy tekemään esimerkiksi selän ojennuksia ja erilaisia vatsalihasliikkeitä. Takareisien, pakaroiden ja keskivartalon voima on tärkeää myös mun omassa urheilussa. Liikkeet kannattaa opetella hallitusti ja omaan tasoon sopivalla kuormituksella.
Juoksumatto osana omaa harjoitteluani
Juoksu on iso osa mun harjoittelua ja HYROX-kilpailuihin valmistautumista. Kotona oleva juoksumatto mahdollistaa suunnitellut harjoitukset säästä ja aikatauluista riippumatta.
Teen juoksumatolla rauhallisia peruskestävyyslenkkejä sekä kovempia vauhtikestävyys- ja intervalliharjoituksia. Käytän sitä myös lämmittelyyn ennen voimaharjoittelua. Tärkeää mulle on, että vauhtia pystyy säätelemään tarkasti ja harjoituksen toteuttamaan suunnitelman mukaan.
Selkeä näyttö sekä helposti säädettävä vauhti ja kaltevuus tekevät harjoittelusta sujuvaa. Kotikäytössä arvostan myös sitä, että laitteen saa taitettua kasaan treenin jälkeen.
Juoksumattoa voi hyödyntää oman tason ja tavoitteiden mukaan niin rauhalliseen kävelyyn, kunnon kohottamiseen kuin tavoitteelliseen juoksuharjoitteluunkin.
”Juoksumatto on mulle tärkeä osa kotisalia, koska juoksu on iso osa mun HYROX-harjoittelua. Tykkään erityisesti siitä, että vauhtia ja kaltevuutta on helppo säätää, jolloin pystyn tekemään samalla matolla monipuolisesti erilaisia juoksutreenejä.”
— Pernilla Böckerman
Miten yhdistän voima- ja kestävyysharjoittelun?
Kotona pystyy yhdistämään lihaskuntoa ja aerobista harjoittelua monella tavalla. Käsipainoilla, kahvakuulilla, levytangolla ja vastuskuminauhoilla voi tehdä voimaharjoittelua. Kuntopyörä, juoksumatto ja soutulaite puolestaan sopivat kestävyyden kehittämiseen. Myös hyppynaru on edullinen ja tilaa säästävä väline sykkeen nostamiseen.
Voimaharjoittelun ja aerobisen treenin voi tehdä erikseen tai yhdistää samaan harjoitukseen kiertoharjoitteluna. Esimerkiksi kyykyt, punnerrukset ja kahvakuulaliikkeet voi yhdistää hyppynaruun tai soutulaitteella tehtäviin osuuksiin.
Monipuolisuus ei kuitenkaan tarkoita jatkuvasti uusien välineiden ostamista. Samoja välineitä voi hyödyntää vaihtelemalla liikkeitä, kuormia, toistomääriä ja harjoitusten intensiteettiä. Myös dynaamiset lämmittelyt ja liikkuvuusharjoitukset kuuluvat tärkeänä osana mun omaan tekemiseen.
”Välineitä tärkeämpää on se, miten niitä osaa hyödyntää osana tavoitteellista harjoittelua.”
— Pernilla Böckerman
Kotisalia kannattaa rakentaa vähitellen
Kaikkea ei tarvitse hankkia kerralla. Mieti ensin, mitä haluat harjoittelullasi kehittää ja mitkä välineet palvelevat tavoitteitasi parhaiten. Välineitä voi lisätä myöhemmin, kun huomaa, mitä omasta harjoittelusta puuttuu.
Pernillan ajatukset kotisalin hankintoihin
Mihin panostaisin
Miksi
Monipuoliset perusvälineet
Säädettävä penkki, käsipainot, levytanko ja painot mahdollistavat monia erilaisia voimaharjoituksia samoilla välineillä.
Omiin tavoitteisiin sopiva aerobinen laite
Jos juoksu tai kestävyysharjoittelu on itselle tärkeää, juoksumatto, soutulaite tai muu sopiva laite voi olla hyvä sijoitus.
Tarpeen mukaan täydentyvä kokonaisuus
Lisävälineitä kannattaa hankkia sen mukaan, mitä omassa harjoittelussa käyttää säännöllisesti ja mikä tuo siihen lisää mahdollisuuksia.
Panostaisin rahallisesti välineisiin, joita tulee oikeasti käytettyä ja jotka mahdollistavat pitkäjänteisen harjoittelun. Kotisalilla ei tarvitse olla kymmeniä eri laitteita: käsipainoilla, levytangolla ja omalla kehonpainolla saa jo monipuolisen harjoittelun aikaiseksi.
Hankintoja ei kannata tehdä vain siksi, että samoja laitteita näkyy muiden kotisaleilla. Oleellisempaa on miettiä, mikä tuo eniten arvoa juuri omaan tekemiseen.
Mun mielestä tärkeintä on tehdä treenaamisesta mahdollisimman helppoa. Vaikka sali on omassa kodissa, se ei yksin takaa, että siellä tulee harjoiteltua. Treeneille pitää tehdä tilaa omassa arjessa.
Suunnittele harjoitukset etukäteen. Kun tiedät, mitä olet menossa tekemään, aloittaminen helpottuu.
Valitse välineet, joilla tykkäät treenata. Kotisalin pitää tukea omaa tekemistä ja innostaa harjoittelemaan.
Pidä harjoittelu monipuolisena. Vaihtele voimaharjoittelua, kestävyyttä, liikkuvuutta ja kehonhallintaa omien tavoitteiden mukaan.
Etsi omaan arkeen sopiva rytmi. Harjoituksen ei tarvitse aina olla täydellinen tai pitkä.
”Tärkeintä on löytää itselle sopiva rytmi ja rakentaa tekemisestä sellainen tapa, jota pystyy ylläpitämään myös kiireisinä viikkoina.”
— Pernilla Böckerman
Usein kysytyt kysymykset
Tarvitseeko hyvään kotisaliin paljon tilaa?
Ei välttämättä. Mun mielestä tärkeintä on, että tila palvelee omaa harjoittelua. Välineiden lisäksi pitää kuitenkin jäädä tilaa liikkua ja tehdä halutut liikkeet turvallisesti. Myös huonekorkeus, lattian kestävyys ja säilytys kannattaa huomioida.
Mitä hankkisin ensimmäisenä kotisalille?
Aloittaisin säädettävästä penkistä, käsipainoista ja levytangosta painoineen. Niillä pääsee jo pitkälle. Täydentäisin kokonaisuutta kyykkytelineellä ja muilla välineillä omien tavoitteiden, käytettävissä olevan tilan ja tarpeiden mukaan.
Kannattaako kaikki välineet ostaa kerralla?
Suosittelen rakentamaan kotisalia vähitellen. Mieti ensin, mitkä välineet tukevat omia tavoitteitasi ja tulevat säännölliseen käyttöön. Kaikkea ei tarvitse ostaa heti.
Voiko kotona kehittää sekä voimaa että kestävyyttä?
Kyllä voi. Lihaskuntoharjoittelun ja aerobisen treenin voi tehdä erikseen tai yhdistää samaan harjoitukseen. Esimerkiksi käsipainot, kahvakuula ja hyppynaru tuovat harjoitteluun monia vaihtoehtoja, ja juoksumatto tai soutulaite täydentää kestävyysharjoittelua.
Mihin kotisalin rakentamisessa kannattaa panostaa?
Panostaisin laadukkaisiin, monipuolisiin välineisiin, joita käyttää säännöllisesti. Tärkeintä on, että tila ja välineet palvelevat omaa harjoittelua ja tekevät treenaamisesta mahdollisimman helppoa.
Näistä lähtisin itse liikkeelle
”Hankkisin ensimmäisenä säädettävän penkin, käsipainot ja levytangon painoineen. Niillä pääsee jo todella pitkälle! Kaikkea ei tarvitse hankkia kerralla, vaan välineitä kannattaa lisätä omien tavoitteiden ja tarpeiden mukaan.”
Ihan priimaa. Saanut aina nopean vastausken ja apua kun tulee kysymyksiä. ...
Ihan priimaa. Saanut aina nopean vastausken ja apua kun tulee kysymyksiä.
Anette K 29.10.2026
0
0
Hyvin pelaa. Nopeaa ja moitteetonta....
Hyvin pelaa. Nopeaa ja moitteetonta.
Severi V 28.10.2026
0
0
Palvelu ensiluokkaista, suosittelen....
Palvelu ensiluokkaista, suosittelen.
Maikki H 27.10.2026
0
0
Nopea toimitus....
Nopea toimitus.
I K 26.10.2026
0
0
Kaikki pelaa, nopea toimitus!...
Kaikki pelaa, nopea toimitus!
Iiro R 24.10.2026
0
0
Todella nopea ja hyvä palvelu 🤗...
Todella nopea ja hyvä palvelu 🤗
Jessica heidi christina K 20.10.2026
0
0
Nopea toimitus...
Nopea toimitus
T G 20.10.2026
0
0
Hyvää ja nopeaa palvelua...
Hyvää ja nopeaa palvelua
Markus tapani R 19.10.2026
0
0
Vaivatonta ostamista
Voit maksaa verkkomaksulla, MobilePayllä, yleisimmillä luottokorteilla tai laskulla. Yrityksille toimitamme myös laskulla. Toimituskulut ovat kirjeellä 2,95 € ja paketeilla alk. 5,49 €. Toimitamme paketteja myös suoraan kotiin ja työpaikalle!
1 - 2 päivän pikatoimitus
Vakituinen henkilökuntamme käsittelee tilauksia koko ajan. Ark. klo 13 mennessä jätetyt tilaukset lähtevät Turun varastoltamme yleensä jo samana päivänä ja vastaanotat tuotteesi 1-2 vrk kuluttua.
100% tyytyväisyystakuu
Tilaa nyt ja tutustu rauhassa kotona tai työpaikalla, aidossa käyttöympäristössä. Voit palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi ilman selittelyjä. Rahat takaisin -tyytyväisyystakuu on voimassa 30 päivää ostoksesta. Turvallista ja huoletonta ostamista parhaimmillaan!